Ensivaikutelma Ugandasta on, että se ei juuri eroa naapurimaastaan Ruandasta. Samalla tavalla ihmiset täällä kupeksivat ympäriinsä ja työskentelevät pelloilla kuokkiensa kanssa. Vaatteet ovat värikkäitä ja kaikilla on hymy huulilla länsimaalaisia kohdatessaan.
Matka Ruandasta Ugandaan sujui odotetun käänteikkäästi. Pääsimme rajan yli suuren bussin kyydissä ilman minkäänlaisia ongelmia, mutta matka jatkui toisenlaisissa merkeissä jäätyämme pois kyydistä Kabalen kaupungissa rajan tuntumassa. Meille tarjottiin mitä erilaisimpia kulkupelejä päämääräämme Kisoroon, kolmen tunnin matkan päähän. Lopulta matka kuoppaisella tiellä taittui täyteen ahdetun henkilöauton kyydissä kätevästi siten, että takana istui neljä henkeä ja edessä kolme isoa miestä. Näin täällä päin!
Kisoro on pieni maalaiskaupunki, jonne turisti eksyy tavallisesti ainoastaan matkalla Mgahingan kansallispuistoon vaeltamaan tai kuuluisia gorilloja katsomaan. Niin mekin. Ensimmäisenä päivänä selvisi, että Mgahingan kansallispuiston gorillat majailevatkin paraikaa Ruandan puolella, joten päädyimme varaamaan gorillaretken läheiseen Bwindin k.puistoon, joka itse asiassa on Ugandan kuuluisin ja suurin gorillanbongauspuisto.
Ensimmäisenä aamuna Kisorossa lähdimme kuitenkin ennakkoluulottomasti valloittamaan Ugandan toiseksi korkeinta vuorta Mt. Muhavuraa (4127m). Yhden päivän trekiksi aika rankka retki, mutta maisemat olivat ehdottomasti kiipeämisen arvoiset ja sääkin oli suosiollinen. Kuvat puhukoot puolestaan minkä pystyvät!
Vuoren huipulla oli yllättäen kraaterijärvi!
Seuraavana päivänä heräsimme jalat tönkkeröinä klo 5, valmiina gorillajahtiin. Kuskimme oli 15min myöhässä ja yritti ilmeisesti kiriä aikataulua kiinni matkalla huonoin lopputuloksin. Yön sateiden johdosta vuoristotielle oli sortunut tonneittain mutaa, jonka ylitse aivoton apinakuskimme yritti väen vängällä päästä etuvetoisella Corollallaan. Kiinni jäimme! Tapahtumapaikalle alkoi aamuhämärissä verkalleen virrata yhä useampia ihmetteleviä silmäpareja ja auttavia käsiä. Parhaimmillaan auton ympärillä hääräsi yli 25 paikallista ”auttajaa”, 5 lehmää sekä kokonainen koululuokka. Kahden tunnin mälväyksen jälkeen auto saatiin vihdoin irti mudasta, mutta ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa kuski joutui maksamaan paikallisille avustajillemme n.12e summan heidän vaivannäöstään pitkien neuvotteluiden päätteeksi. Suuntasimme siis takaisin Kisoroon, sillä gorillaryhmät olivat lähteneet liikkeelle jo aamun sarastaessa ja peli oli siltä osin menetetty..
Kuinka monta afrikkalaista tarvitaan auton irroittamiseen mudasta?
Uusi päivä, uusi kuski ja uusi yritys. Lähdimme liikkeelle vielä varhaisemmin, koska oli käytettävä kiertotietä. Se kannatti, sillä tällä kertaa pääsimme perille. Ryhmässämme oli meidän lisäksi kuusi länkkäriä, opas, neljä muuta suunnistajaa/pyssymiestä sekä kantajat laiskimmille ja läskeimmille länkkäreille. Vajaan parin tunnin jäljityksen jälkeen kohtasimme gorillat - nuo karvaiset veljemme ja siskomme löhöilemässä ruokomättäiden päällä lehtiä mutustellen. Onneksemme otukset olivat tänään valinneet paikakseen avoimen maaston, jossa näkyvyys samoin kuin valokuvausolosuhteet olivat erinomaiset. Aina näin ei ole.
Näimme yhteensä kymmenkunta eri-ikäistä (vaihteluväli 1v 3kk – 42v) ja -kokoista gorillaa, ja paljon niissä oli samaa kuin ihmisissäkin. Nuorimmat leikkivät, touhusivat ja pelleilivät, kun taas vanhimmat vaan köllöttelivät pusikoissa ja mutustelivat lehtiä. Tunnelma kohtaamisessa oli erittäin läheinen, ehkäpä osin siksi, että pääsimme lähes kosketusetäisyydelle gorilloista vaikka ohjeiden mukaan eläimiin pitäisi jättää vähintään 7m turvaväli. Eläimet eivät tosin olleet moksiskaan meistä, jatkoivat vaan touhujaan kuten muutoinkin.
Tiivistettynä voisi sanoa, että muutaman tunnin hippailuksi gorilloiden jäljitys on erittäin kallista lystiä, mutta todellakin joka pennin arvoinen unohtumaton elämys! Ja kuten oppaat meille useaan kertaan toistelivat, on gorillaturismi paikallisväestölle tärkeä elinkeino ja osa pääsymaksuista päätyy konkreettisesti lähialueiden asukkaiden hyväksi mm. koulujen ja terveyskeskusten muodossa. Gorillatkin saavat tästä kaikesta osansa, sillä turismin tuottamia varoja käytetään myös gorillojen suojeluun ja salametsästyksen ehkäisyyn.
Aamu-usvaa Bwindi Impenetrable National Parkissa.
1v3kk ikäinen gorillavauveli.
42-vuotias lauman alfauros naatiskelee.
[Kirjoitetimme tämän tekstin jo viikko sitten, mutta afrikkalaisista syistä johtuen (mm. nettikahviloiden tietokonevirukset, varastettu muistitikku, huonot/puuttuvat internetyhteydet) teksti ilmestyy vasta nyt. Olemme jo ehtineet matkata monta sataa kilometriä, mutta niistä lisää seuraavassa numerossa!]
