Meren tyrskyistä järven rantamille

Zanzibarilta palasimme manner-Tansaniaan keinuttavan lauttakyydin saattelemana, merenkäyntiä nimittäin riitti. Perillä Dar Es Salaamissa säntäsimme välittömästi juna-asemalle ja onnistuimme hankkimaan liput seuraavan päivän junaan välille Dar-Mbeya. Junassa on erikseen hytit nais-ja miesmatkustajille, joten jouduimme ostamaan koko 4-hengen hytin meitä kahta varten jotta pääsimme samaan kabiiniin. Se olikin lopulta hyvä ratkaisu, sillä tuossa ykkösluokan hytissä olisi tullut äkkiä ahtaat oltavat neljän hengen kera eikä hintakaan lopulta muodostunut päätähuimaavaksi, 30e/hlö. Matka kesti suunnitellut 24h ja se vei meidät läpi savannien ja savannikylien. Toinen meistä oli koko valoisan ajan ikkunassa ”eläinpäivystäjänä”, mutta vuohia ja lehmiä lukuunottamatta mitään jännittävää ei vilahtanut silmiemme edestä. Hienoja maisemia kylläkin riitti. Matkustusmuotona junailu oli leppoisaa ja kaikinpuolin suositeltavaa (etenkin minibussimatkailuun verrattuna) eikä kulkupeli ollut edes VR:n vertaa myöhässä, ainoastaan 1 ½ h määränpäähämme saavuttaessa.

Kaikilla oli kiire junaan Dar Es Salaamissa.

I-luokan matkustamista:)

Maisemaa junan ikkunasta.

Tansaniasta siirryimme Malawiin Songwen raja-aseman kautta suuremmitta ongelmitta. Malawi onkin ensimmäinen maa reitillämme, jonne emme tarvinneet viisumia. Saman päivän aikana löysimme tiemme Chitimban pieneen kyläpahaseen Malawi-järven rannalle, jossa viihdyimme  lopulta suunniteltua pidempään, kolmen yön verran. 

Chitimba Campsiten rantaa.

Kylästä käsin teimme kohtalaisen rankan joskin jokaisen hikipisaran arvoisen patikkaretken Livingstonian historialliseen kaupunkiin. David Livingstonen mukaan nimetty Livingstonia sijaitsee korkealla vuoristossa 16km Chitimbasta sisämaahan. Eristäytyneeseen sijaintiinsa nähden kaupungista löytyi yllättävä määrä moderniakin infrastruktuuria, mm. seudun paras sairaala sekä teknillinen yliopisto entisaikaisten kirkon ja lähetyskeskuksen lisäksi. Päiväretkemme kohokohta oli kuitenkin matkan varrella sijainnut Manchewe Falls, 125m korkea vesiputous vehreine ympäristöineen ja maisemineen yli välkehtivän Malawi-järven.


Taukopaikalla matkalla Livingstoniaan. Taustalla Malawi-järvi.

Manchewe Falls

Nähtävyyksien ihailun ja määränpäästä toiseen siirtymisen lisäksi oleiluumme täällä kuuluu merkittävä määrä lorvailua auringossa, lukemista, kortin-ja yatzyn peluuta sekä ajoittaista kuulumisten vaihtoa muiden matkaajien kanssa. Matkamme sijoittuu low-seasoniin, joten monissa majapaikoissa olemme olleet ainoat asiakkaat, mutta välillä ympärillä riittää vilinääkin. Totuuden nimissä on sanottava, että tuntuu mukavan kotoisalta olla välillä länsimaisten ihmisten keskuudessa eikä aina erottua joukosta silmätikkuna. Tokikaan paikallisväestöstä meillä ei ole mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin. Muutamia pakollisia huijareita lukuunottamatta ihmiset ovat kaikkialla ääriystävällisiä ja tervehtivät meitä hymyin, heilutuksin ja huudahduksin. Lapset etunenässä! Ensituntumalta Malawista vaikuttaisi löytyvän tähän asti iloisin ja vieraanvaraisin kansa vaikka maa onkin köyhin koko reitillämme (tai ehkäpä juuri siksi?).

Aika ei toistaiseksi ole käynyt pitkäksi. Olemme oppineet, että matkustaminen maateitse Afrikassa on kaikkea muuta kuin suoraviivaista ja yllätyskäänteitä riittää lähes joka päivälle. Useimmiten kun pitkäksivenyneen matkustuspäivän päätteeksi löydämme seuraavan majapaikan, voimme olla  tyytyväisiä että olemme perillä hengissä ja yhtenä kappaleena ja asettua hetkeksi tai pidemmäksi aikaa lepäilemään. Näin varsinkin täällä Malawissa, jonne emme ole suunnitelleet kummempia aktiviteetteja etukäteen vaan otamme vastaan mitä eteen tulee.

Seuraava ”aikataulutettu” kohteemme on safari Sambiassa lokakuun lopulla. Siihen asti ei kellon kulusta tarvitse paljoa välittää, eivät täällä muutkaan välitä. Aurinko nousee viiden jälkeen ja pimeys laskeutuu kuuden tienoilla, joten tehokasta touhuiluaikaa jää puolen vuorokauden verran. Koska pimeän jälkeen ei parane paljoa ulkona liikkua eikä lodgen terassillakaan viitsi joka ilta siemailla paikallisoluita, ei illan sähkökatkojen pimentäminä tunteina ole välttämättä muuta tähdellistä tehtävää kuin nukkua. Olemmekin huomaamattamme virittäytyneet auringon rytmiin ja niinpä tänäänkin heräsimme aamuseitsemältä virkeinä ilman kellon soittoa, miettikääpä sitä! Olisipa Suomessakin joskus näin:)