Top of Africa

Etelä-Afrikan etappi tuli reitillemme lähinnä pakon sanelemana, koska kaikki tiet tällä mantereella tuntuvat vievän Johannesburgiin - niin myös meidän. J´burg on Afrikan Iso Banaani, ehdoton ykkönen. Siitä kertoo muun muassa se, J´burgin alue käsittää 10% koko Afrikan BKT:sta. Rikkaus tuo toki mukanaan myös kaupungin hyvin tunnetut haittapuolet..

Turistille Johannesburgilla ei ole paljoa annettavaa. Harvassa paikassa uskaltaa itsekseen kuljeskella ja harva paikka on edes kuljeskelun arvoinen. Teimme kierroksen J´burgin kylkeen syntyneeseen kuuluisaan Soweton kaupunkiin, jossa Nelson Mandela ja muu tummaihoinen väki piti majaa ennen vanhaan ja pari miljoonaa pitää vieläkin. Lisäksi piipahdimme J´burgin keskustassa pilvenpiirtäjämeressä, ja kävimme katsomassa maisemia myös kaupungin korkeimmasta tornitalosta, Top of Africasta käsin.

Vaikka apartheid on historiaa, kaupungista jää väistämättä ristiriitainen kuva. Kaduilla näkee vain tummaihoisia, ja he myös hoitavat kaikki hanttihommat. Valkoihoiset ovat linnoittautuneet korkeiden muurien ja piikkilanka-aitojen taakse, niin kuin mekin hostellissamme. Kaikki tapaamamme Etelä-Afrikkalaiset (sekä mustat että valkoiset) osoittautuivat kaikesta huolimatta mukiinmeneviksi ihmisiksi, ja varmasti maassa olisi tekemistä ja näkemistä pidemmäksikin aikaa.

Meidän Afrikan taipaleemme katkeaa kuitenkin tähän kuljettuamme halki kahdeksan maan ja taivallettuamme yhteensä n. 6700km, joista 5500km maateitse. Kuluneet 80 päivää ovat olleet ikimuistoisia ja pienehköt ajoittaiset vastoinkäymiset mukaanlukien ehkä elämämme vaiherikkainta aikaa. Minibussien selkänojiin vuodatetuista miljoonista hikipisaroista, torikaupoissa meiltä huijatuista rahoista ja varastetusta käsilaukusta huolimatta Afrikka on antanut meille paljon enemmän kuin ottanut. Mieleenpainuvinta on ollut nähdä ja kokea monien eri kulttuurien ja kansojen toinen toisestaan eroavat tavat ja tottumukset ja loppujen lopuksi huomata, että kaikkialla ihmiset ovat perustavanlaatuisesti samanlaisia. Olemme kohdanneet paljon köyhyyttä ja kurjuutta, mutta myös rikkautta, rakkautta ja vieraanvaraisuutta. Olemme oppineet (=joutuneet oppimaan) ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja erilaisuuden ymmärtämistä ja ehkäpä jotain itsestämme ja toisistammekin. Sekä sen, miten etuoikeutetessa asemassa olemme saadessamme matkustaa ja nähdä maailmaa.

Johannesburg Top of Africasta käsin.

Soweton 3. luokan asumusta.

Johannesburg

Välillä reissaaminen on ollut raskasta – nälkäisenä, janoisena, kuuman auringon alla, eksyksissä maailman toreilla (tai kanojen ja wc-pyttyjen seassa täyteen ahdetussa 45-asteisessa bussinrotiskossa). Mutta näin jälkeenpäin ajatellen kaikki on ollut sen arvoista. Sykähdyttävimpiä reissuhetkiä ovat olleet gorillojen kohtaaminen Ugandassa, kyläkätilön työn seuraaminen Keniassa, auringonlasku Zanzibarilla ja villieläimet yön pimeässä safarilla (benji-hyppyä unohtamatta!). Unohtumattomasti mieleemme painuu kaikkia kiertämiämme maita yhdistävä näky; vaatimattomiin vaatteisiin puettu paljasjalkainen afrikkalaislapsi hymyilemässä ja vilkuttamassa Muzungulle:) Afrikka on upea maanosa ja mikäli hyvin käy, palaamme vielä sitä joskus lisää tutkimaan.

Matkareittimme Afrikassa. (Punaisella maateitse kuljettu matka, vihreällä lentäen.)

Tässä vielä makupaloja Afrikasta videon muodossa. Taustamusiikki oli listahitti joka maassa.

Adrenaliinia Livingstonessa

Pyrähdimme suoraviivaisesti läpi Sambian yhden pysähdyksen taktiikalla, pääkaupunki Lusakassa piti viettää yksi yö ennen kuin pääsimme jatkamaan kohti lopullista määränpäätämme Livingstonea. (Jälleen kerran nimetty herra David Livingstonen mukaan, ylläri pylläri..) Bussimatkat olivat ensimmäistä kertaa miellyttäviä, sillä bussit olivat uusia ja Lasselle oli riittävästi jalkatilaa.

Livingstonessa, Victorian putousten kupeessa, olemme olleet viikon päivät. Jos joku joskus törmää tänne niin voimme suositella Jollyboys-hostellia – varmasti kaupungin paras maja. Ruoka oli loistavaa ja uima-allas virkisti läkähdyttävän kuumia päivä mukavasti. Livingstonessa on valinnanvaraa aktiviteettien suhteen. Koskenlasku on täällä isoin laji, mutta jätimme sen tuonnemmaksi odottamaan Uutta-Seelantia. Sen sijaan hypähdimme äitien ja ehkä vähän omaksikin kauhistukseksi Victoria Falls:n 111m korkealta sillalta benji-hypyt (kuulemma maailman 3. korkein benjihyppypaikka). Kaupanpäällisinä kokeilimme tandem-rotkokeinua ja vaijerirataa rotkon poikki. Aivan hulvattoman hurjia huveja! Videoaineistoa löytyy facebookista:)

Alla myös muutama kuva Victorian putousten kansallispuistosta, jota kävimme ihailemassa myös rajan takana Zimbabwessa. Kuivan kauden vuoksi putouksissa virtaavan veden määrä on vain kymmennesosa huippuvirtauksesta, mutta kaikesta huolimatta aika häkellyttävä näky – ja ovathan putoukset yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä.

Safarin jäljiltä olimme elänkylläisiä, mutta sarvikuono oli vielä jäljittämättä. Niinpä koko ”Big fiven” bongataksemme kävimme vielä yhdellä safariajelulla Mosi-o-Tunan kansallispuistossa aivan putouksien kyljessä. Meitä onnisti ja pääsimme kohtaamaan kuonosarvet kävellen ja vieläpä koko seitsemän yksilön lauman, joka alueella asustaa. Mikä sarvi, mikä kuono!