Buenos Aires ja Colonia del Sacramento

Buenos Airesista riittää kerrottavaa. Luulimme saapuneemme latinalaisamerikkalaiseen suurkaupunkiin, mutta ensivaikutelmaltaan Buenos Aires onkin erittäin eurooppalainen paikka. Kadut ovat siistejä, ihmiset hyvin pukeutuneita, kerjäläis- ja tyrkytysmeininki vähäistä ja ulkona uskaltaa liikkua ongelmitta pimeälläkin. Kaupunki pursusaa komeaa 1800-luvun arkkitehtuuria, mutta moderneja pilvenpiirtäjiäkin kohoaa rikkaammilla alueilla. Köyhemmissäkin kaupunginosissa, kuten La Bocassa ja San Telmossa kuitenkin riittää nähtävää ja niissä vallitsee jollain tavalla aidompi tunnelma (em. eurooppalaistunnelman menetyksen kustannuksella). Kaikkiaan metropolin alueella asustaa 13 miljoonaa ihmistä ja siihen nähden paletti tuntuu olevan yllättävän hyvin kasassa. Asukkaiden ohella katuja tallustaa tähänkin aikaan vuodesta suuri määrä turisteja kaikista maailman kolkista, mikä tuo kaupunkiin vielä lisää eloa ja sivistyksen tuntua.

Massiivinen keskuskatu, Av 9 de Julio.

Obeliski keskellä keskuskatua.

Yksi Buenos Airesin hyvin hoidetuista puistoalueista.

Plaza de Mayo

Kahvila vai vessa?

Buenos Airesissa, ”Etelä-Amerikan Pariisissa”, viettämämme viikko oli mitä mainioin. Säät olivat nimenmukaisesti buenot ja tekemisestä ja näkemisestä ei ollut puutetta. Ensimmäinen päivä kului kylläkin hostellilla ylipitkästä lennosta toipuessa. Los-Angeles – San Salvador – San Jose (Costa Rica) – Lima – Buenos Aires – lentomme kesti kaikkinensa 27 tuntia sisältäen kaksi huonosti nukuttua yötä. Hostelimme sijaitsi loistavasti aivan keskustassa, ainoana haittapuolenaan vieressä möyryävä 14-kaistainen pääkatu. Liikenteestä lähtevä järkyttävä meteli ei onneksi haitannut kauneusuniamme, sillä huoneemme antiikinaikainen tuuletin peitti kaiken metakan alleen omalla tasaisella helikopteriäänellään.

Mielenkiintoisena detskuna mainittakoon Buenos Airesia kalvava kolikkopula (kolikoita myydään paremman puutteessa metalliromuksi Kiinaan, sillä niiden sisältämä metalli on arvokkaampaa kuin kolikon käyttöarvo), mikä johti meidät päivittäisen kolikonmetsästysharrastuksen pariin. Metallirahoja hankimme esim. lisäämällä 5 peson ostokseen 3,5 pesoa maksavan suklaapatukan tai muun turhakkeen, välttyäksemme saamasta 2 tai 5 peson setelivaihtorahaa. Aika paljon rahaa upposi tähän mielenkiintoiseen harrastukseen, mutta oli se sen väärti. Kaupunkibussit ym automaatit nimittäin hyväksyvät ainoastaan kolikoita, joita jokainen vaalii viimeiseen asti kukkarossaan / kassakoneessaan. Onneksi suurin osa nähtävyyksistä oli kävelyetäisyyden päässä hostellistamme, emmekä näin ollen joutuneet luopumaan arvolanteistamme kuin silloin tällöin.

Yhdellä metrolinjalla kulki vain ikivanhoja puisia metroja!

Kolikkopulaa lukuunottamatta julkinen liikenne Buenos Airessissa on toimivaa ja edukasta (yksi bussimatka maksaa 1,25 pesoa (~20senttiä) ja metrolippu 2,50 pesoa). Kovin ikävän tahran julkisen liikenteen luotettavuuteen toi viimeviikkoinen 51 henkeä vaatinut Oncen aseman junaturma, josta Suomen tiedotusvälineissäkin varmaan oli puhetta. Täällä onnettomuus näkyi mielenosoituksina (syyllisten päitä halutaan pölkylle), kahden päivän suruliputuksena ja perinteiset 3-päiväiset karnevaalitkin peruttiin. Ne oli tarkoitus järjestää viikonloppuna em. 14-kaistaisella kotikadullamme, aivan parvekkeemme alla. 

Suruliputus Plaza Mayolla.

Karnevaaleja tahi ei, ilta-ja yöelämä täällä on erittäin vilkasta. Tuntuu, että kaupunki ei nuku koskaan (paitsi ehkä viikonloppuaamuina seitsemän ja yhdeksän välillä). Ruoka ja viini on hyvää ja halpaa. Maailman pihvipääkaupunkina tunnetusta kaupungista oli tosin hieman vaikeaa löytää Eevalle kasvisruokaa, mutta Lasse pääsi kivasti bife de lomon (sisäfilee) makuun. Eräänä iltana kävimme tutustumassa argentiinalaiseen tangokulttuuriin ja menimme katsomaan tunteikasta tanssia ja livemusiikkia sisältävää tangoesitystä. Tangon tenho tempaisi meidät niin mukaansa, että jopa siinä sivussa nautittu kehnonlainen ja summanmutikassa espanjaksi tilattu mikälie-ruoka upposi alas hyvän argentiinalaisen viinin saattelemana. Aivan upeaa ja aistikasta tangoa, ei mitään tangomarkkinameininkiä! Tästä innostuneena päätimme hakea argentiinalaista intohimoa myös omiin tangoaskeliimme ja hakeuduimme seuraavana päivänä milongaan (tanssistudio, joita löytyy joka nurkalta) aloittelijoiden tangokurssille. Sanotaanko, että mielikuvat ja todellisuus eivät tällä kertaa täysin kohdanneet. Opetus oli aika väsynyttä (ja kokonaan espanjankielistä), tilat auttamattoman pienet niin suurelle innostuneiden joukolle, ja tanssikenkinä käyttämämme tarrasandaalit osoittautuivat hieman suboptimaalisiksi tangon pyörteisiin... Mutta hauskaa meillä oli!

Tangoshow

Kuuluisia monumentteja, kirkkoja ja aukioita riitti monelle päivälle kierrettäväksi eikä niitä kaikkia kannata tässä listata, mutta maininnan arvoisia kohteita olivat ainakin Recoletan hautausmaa, San Telmon antiikkikorttelit, La Bocan värikkäät kävelykadut, Puerto Maderon ekoreservi ja kaikki Buenos Airesin lukuisat viihtyisät ja hyvin hoidetut puistot, joissa milloin missäkin pidimme picniciä. Eksyimmepä taidemuseoonkin, jonne opiskelijoina (sic!) pääsimme ilmaiseksi sisään.

Ei ihan tavallinen hautausmaa.

Näkymä Puerto Maderosta kaupungille päin.

La Bocan kävelykatu

Maradona parvekkeella.

Ikään kuin Buenos Airesissa ei olisi riittänyt tekemistä, lähdimme merta edemmäs kalaan – Uruguayn puolelle Colonia del Sacramenton kaupunkiin. Katamaraanimatka kesti vain tunnin suuntaansa, joten meille jäi päiväretkellämme riittämiin aikaa tutustua tuohon portugalilaisten aikoinaan salakuljetussatamaksi rakentamaan pikkukaupunkiin. Olemukseltaan paikka muistutti Suomenlinnan ja Zanzibarin Stonetownin sekoitusta alkuperäisine mukulakivikatuineen ja murentuneine kivimuureineen. Tällä kertaa kalareissu kannatti – ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde ja samalla kerrytimme passileimatilastoa ilmaisilla Uruguayn leimoilla!

Alkuperäisiä rakennuksia.

Kaunis paikka, mutta vesi oli kuin kuralammikosta.

 Kala ratissa!

Koska bussi lähtee kohta, täytyy tarinaa jatkaa Lassen monivaiheisen jalkapalloseikkailun osalta seuraavassa numerossa, pysykää kuulolla!

Los Angeles

Nopea raportti Ameriikan Yhdysvalloista: Los Angeles -visiitillä näimme kaupungin pakolliset nähtävyydet ja ehdimme katsomaan jopa NHL:ää. L.A. Kings otti kotonaan Staples Centerillä köniin Calgary Flamesilta 1-0. O. Jokinen oli aivan jäässä mutta Kipru sen sijaan ilmi liekeissä, kentän selvästi paras pelaaja. Muuten melko kehnoa kiekkoa vaikkakin hyvä show! Takaisin Pasilaan.. eikun siis eteenpäin Buenos Airesiin.

Ja sitten Eevan versio tapahtumien kulusta:

Lentomme Aucklandista Buenos Airesiin kulki kätevästi (?) Pohjois-Amerikan kautta, ja välttääksemme 40:n tunnin mammuttilennon pysähdyimme toviksi Los Angelesiin. Hotelli oli kiva, sää oli kiva, mutta totta puhuen neljä päivää Losissa oli liian pitkä aika. Kaupunki on laajalle levittäytynyt yksityisautoilu-paratiisi, jossa nähtävyydet ovat harvassa ja julkinen liikenne turhauttavan surkeasti järjestetty. Rinkka selässä kulkevalle budjettireissaajalle tylsempi juttu. Kodittomia on varmaan enemmän kuin missään ja muutenkin kaupungista jäi jotenkin nuhjuinen kuva.

LA:n skyline hotellin parvekkeelta.

Näkemistämme nähtävyyksistä mainittakoon Hollywood ja Venice Beach sekä kaupungin vanhin, meksikolaishallinnon aikainen katu Olivera Street. Downtownissa eli ydinkeskustassa ei oikeastaan ollut mitään nähtävää emmekä mittavista etsinnöistä huolimatta löytäneet sieltä kunnon hampurilaisravintolaa. Silti elimme koko neljä päivää pelkällä roskaruualla, maassa maan tavalla jälleen. Lassen toivomuksesta kävimme lauantai-iltana katsomassa NHL-jääkiekkoa. Kotiyleisön pettymykseksi Olli Jokisen ja Miikka Kiprusoffin tähdittämä Calgary Flames päihitti L.A. Kingsin 1-0.

Hollywood Walk of Fame

Venice Beach

Skeittausta Venice Beachilla.

Kattelen Hollywood-tekstiä.

Käytiin Universal studioiden nurkilla, mutta bussi meni nenän edestä niin ei sitten menty perille asti.

Disney Consert Hall

Hyvää kahvia täältä saa. Ja pieni kahvi on oikeasti iso kahvi!

Uuden-Seelannin loppuseikkailut

Eipä olla hetkeen ehditty blogia päivittää. On ollut kaikenlaista, you know.. Mutta niin on ollut Suomessakin, presidentti vaihtunut ja kaikkea! Nyt voisi Sauli sitten laittaa talouspolitiikan kuntoon ja nostattaa euron kurssin takaisin oikealle tasolle. Heikko euro on nimittäin lohkaissut leijonan osan meidänkin matkabudjetista. Ouh.

No juu, lähdetään vaikka siitä liikkeelle, että Lasse kävi laskuvarjohyppäämässä Taupossa! 4km matkaa maahan ja 40 sekuntia vapaapudotusta takasi sen, että tukka olisi ollut tosi pystyssä ilman uskomattoman katu-uskottavaa hyppylakkia.. Eeva toimi ruohonjuuritason valokuvaajana, ihmettelijänä ja kauhistelijana, koska korvaongelma esti hyppäämisen. Onneksi hyppyfirma sentään tarjosi molemmille edestakaisen limusiinikyydin hyppypaikalle.

Tyylipuhdas laskuvarjoamatööri.

Lasse roikkuu ilmassa.

Uudessa-Seelannissa on kymmenittäin (sadoittain?) erilaisia geotermaalisia hotspotteja eli kuumia lähteitä ja niistä valjastettuja kaupallisia kylpylöitä ja uimaloita. Me onnistuimme löytämään Taupon lähettyviltä kivasti luonnontilassa olevan kuuman lähteen, johon saattoi pulahtaa naatiskelemaan ihan ilmaiseksi ja ilman, että on vesiliukumäkien ja riekkuvien lapsien ympäröimänä. Toimii!

Ilmainen vesiputousniskahieronta 37-asteisella vedellä. Ei mikään Serena!

Matkatessamme kohti pohjoissaaren pohjoisosia pysähdyimme pikaisesti Rotoruan kaupungissa, joka on kuulu maaperän muta-altaista ja niistä höyryävistä rikkipäästöistä. Kuten arvata saattaa, paikka haisi mädälle kananmunalle, joten lyhykäinen visiittimme oli ihan riittävä. Sattui vielä olemaan Uuden-Seelannin kansallispäivä, joten kaupungista ei juuri löytynyt mitään tekemistä.

Rotoruan tuoksuissa.

Mitä pohjoisemmaksi olenmme matkanneet, sitä paremmaksi sää on muuttunut. Paljon on ollut aurinkoisia ja pilvettömiä päiviä, lämpötilan ollessa mukava +20-25 astetta. Yölläkään ei ole ollut liian kylmä nukkua campervanissa. Paikallislehdissä kyllä julistetaan, että on Uuden-Seelannin kylmin kesä ikinä, mutta on tämä meille kelvannut!

Ookoo kesäpäivä ja rantakeli.

Mt Manganuin biitsi.

Käytiin kävelyllä.

Taurangan ja Bay of Plentyn alueella pidimme muutaman rantapäivän ja teimme vain lyhyitä käveleskelylenkkejä. Joitakin hienoja luontonähtävyyksiä osui matkan varrelle, mm. Cathedral Cove ja Coromandel Forest Park, joista alempana kuvamateriaalia. 

Jossain kukkulan huipulla.

Cathedral Coven ranta.

Itse Cathedral Cove.

Mt Pinnacle Coromandel Forest Parkissa.

Reissun ehkä huvittavimpaan turistinähtävyyteen törmäsimme Coromandelissa. Meren äärellä sijaitsee ns. ”hot water beach”, jonne kuulopuheiden mukaan pitäisi laskuveden aikaan olla mahdollista kaivaa hiekkakuoppia, jotka sitten täyttyvät maan uumenista pulppuavalla kuumalla vedellä. Kas, siinä oiva tee-se-itse kuuma kylpy! Paitsi, että homma ei toiminut ihan luvatulla tavalla. Ranta oli täynnä uima-asuihin sonnustautuneita ihmisiä lapiot olalla ja innokkaimmat turistit näyttivät kaivaneen kuoppiaan toista tuntia, mutta merivesi tulvehti jatkuvasti täyttämään kaivetut kuopat eikä mistään vaikuttanut pulppuavan sitä kuuluisaa hot wateria. Parin valokuvan jälkeen jätimme ihmiset ahkeroimaan hiekkaleikkiensä ääreen ja jatkoimme hymähdellen matkaa. Onneksi emme sentään erehtyneet vuokraamaan lapiota...

Jännän äärellä.

Meille ei lopulta jäänyt kovin paljoa aikaa (4 päivää) katsahtaa Aucklandin pohjoispuolta, mutta ehdimme kuitenkin käydä saaren pohjoisimmassa kärjessä Cape Reingassa, joka oli kirkkaana päivänä erittäin kaunis paikka. ( Maantieteellisesti pohjoisin kärki sijaitsee hieman idempänä North Capessa, mutta sinne ei pääse kuin muutaman päivän patikoinnin tuloksena.) Cape Reingassa Tasmanian meri kohtaa Tyynen Valtameren ja veteen muodostuu jännä ristiaallokko, jota oli lähes hypnoottista katsella. Hypnoottinen oli myös tähtitaivas kun leiriydyimme meren äärelle aivan Cape Reingan liepeille.

Cape Reingan majakka.

Cape Reingan Tasmanian meren puoleinen näkymä.

Muita lämpimästi mieleenpainuneita paikkoja viime päiviltä ovat Te Pakin jättiläismäiset hiekkadyynit, joissa kävimme laskiaismäessä, Goat Islandin kirkkaassa vedessä snorklaus ja siellä bongatut tiikerikalat sekä Waipussa sijaitseva kiiltomatoluola. Tiesittekö muuten, että kiiltomadot ovat oikeasti kovakuoriaisia?

Jättiläisdyynit.

Oliko meillä mukavaa?

Goat Island.

Kiiltomatoja havainnoimassa.

Arvoitus: kiiltomatoja vai tähtikuvioita?

Toissapäivänä palautimme spaceshippimme takaisin avaruustelakalle ja ankkuroiduimme vielä muutamaksi päiväksi Aucklandiin ennen siirtymistä Amerikan mantereelle. Auckland on Uuden-Seelannin kaupungeista isoin ja oikeastaan ainoa, jossa on suurkaupungin fiilistä. Paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa ja kaikenkarvaisia travellereja. Melkein joka päivä on satanut ja muutoinkin on kaiken reissaamisen jälkeen mukava olla pari päivää paikallaan, joten emme ole täällä tehneet juuri mitään mainitsemisenarvoista. Lähinnä olemme katselleet leffoja ja suunnitelleet Etelä-Amerikan reittiä. Viereisessä backpacker-baarissa kävimme joku ilta pyörähtämässä, mutta sekin oli täynnä saksalaisia. Mistä niitä oikein riittää?

Pitkäaikainen kotimme, viimeistä kertaa yöpukeissa.

Auckland, ja näkötorni jossa ei käyty.

Yllä meidän matkareittimme Uudesta-Seelannista. Lähes 7000km tuli matkamittariin, joten ei mikään kovin kaunis hiilijalanjälki meistä tänne jäänyt.. Loputtomasti makeita paikkoja kyllä pääsimme näkemään ja kuluneesti voisi todeta, että päivääkään emme vaihtaisi. Seitsemän viikkoa on lyhyt aika näin kauniiseen maahan, mutta on kuitenkin sellainen olo, että mitään ei jäänyt täällä hampaankoloon. (Paitsi ehkä Maori-kulttuuriin perehtyminen tarkemmin). Huippuhetkiä on ollut niin paljon, että niitä on yksitellen vaikea nimetä, mutta mainittakoon nyt ainakin pohjoissaarelta Mt Taranakin huiputus, Tongariro Crossing ja Whanganui-joen kajakointi sekä eteläsaarelta Arthur´s Passin Bealey Spur track, Milfordin Keppler Track ja Kea point, Marlborough Sounds sekä kaikki extreme-touhut. Lista voisi jatkua vaikka kuinka pitkään...

Maaginen auringonlasku männäviikolta.

Uutta-Seelantia voimme siis matkakohteena kaikinpuolin kehua. Eikä tämä asuinpaikkanakaan pöllömpi paikka olisi. Kulttuuri, luonto ja ilmasto on hämmästyttävän lähellä Suomea (ja jopa maorikieli muistuttaa suomea kuten kuvasta näkyy) ja asiat tuntuvat toimivan. Onneksi meillä on lentoliput jo taskussa Etelä-Amerikkaan, ettei vahingossa jäädä tänne ikiajoiksi:)

Uuden-Seelannin teitä on vaikea ajaa vakavalla naamalla...

Vesileikkejä

Vesi on hieno elementti. Tämä tuli selväksi jo vesiseikkailujemme alussa Whanganui-joen kansallispuistossa, jossa kajakoimme kyseistä jokea pitkin neljän päivän ajan. Matkaa mukavassa myötävirrassa hienojen rotkojen ja koskemattomien aarniometsien läpi kertyi yhteensä 145 kilometriä. Mielenkiintoa piti yllä matkan varrelle mahtuneet n. 200 koskea, joista jokaisesta selvisimme läpi kippaamatta kanoottiamme ympäri (muutaman kerran oli aika lähellä ja alussa Pikku Tiikeriä pelotti etupenkillä ihan hirvittävän hirveästi). Tällä kertaa säät eivät suosineet ja joka yö sade kasteli telttamme. Päivätkin olivat pilvisiä ja ajoittain satelikin, vaikkakaan se ei meitä muutenkin koskien kastelemia melasankareita niinkään haitannut. Maasta ja taivaasta päällemme pärskivä vesi ja kameranhajoamiskammo kuitenkin pitivät huolen siitä, että valokuvat tältä reissulta ovat vähissä ja valjuja, mutta seikkailu sitä vastoin oli täyttä timanttia!

Whanganui-joki sankassa sumussa.

Evästaukoja pidettiin välillä rannalla, välillä kanootissa.

Takapotkuri.

Etupenkin matkustaja.

Vetinen leiri joen yllä/vieressä.

Koska emme saaneet koskista tarpeeksemme, säntäsimme heti jokiseikkailulta selvittyämme vielä vuolaampien virtojen vietäväksi. Raftaus (kumivenekoskenlasku?) Tongariro-joella oli odotettuakin parempi elämys ja näin ensikertalaisille III-luokan kosket olivat ihan riittävän rajuja ryökäleitä. Valtavista vaahtopäistä huolimatta meno oli kajakkikoskenlaskuun verrattuna pehmeämpää kumiveneen puskuroidessa pahimmat töyssyt. Märkäpuvut tulivat tarpeeseen ja ysärityyppisille sadetakeille repeily nostatti tunnelmaa sopivasti. Hulvattoman hauska puolipäiväinen ja kukkarokin keveni vain kolmasosalla siitä mitä vastaava touhu olisi maksanut Queenstownissa.

Yleensä melottiin koskien läpi, mutta valokuvaa varten piti tuulettaa.

Ja lisää tuuletusta. Ps. etupenkki oli paras paikka.

Viimeisin vesihupimme oli parasailing (laskuvarjollaveneenperässäroikkuminen?), jota kokeilimme Taupo-järvellä pohjoissaaren sydämessä. Yllättävää kyllä, touhussa ei edes kastunut, vaan yläilmoihin nousu ja lasku tapahtuivat näppärästi veneen takakannelta. Fiilis oli vähän kuin riippukeinussa istuessa. 30 metrin korkeudesta näkymät vaan olivat astetta näyttävämmät. Jeppiskamaa!

Nousemassa kohti korkeuksia.

Tien varrella vastaan tuli Whangamomonan tasavalta, jonka presidenttinä on ollut mm. vuohi ja puudeli. Äänestäkäähän hyvin siellä Suomessa!

Ps. Kiitos kaikista kommenteista, niitä on aina ilo lukea. Kommenttisivusto tosin tuntuu tökkivän ihmeellisen paljon, ei esim. päästä vastailemaan kommentteihin. Katsotaan saadaanko tehtyä asialle jotakin.