Ecuador ja Kolumbia

Huarazista varsinainen bussiralli alkoikin. Meillä oli suunnilleen viikko aikaa päästä Caliin, Kolumbiaan, josta olimme etukäteen aikataulua uhmaten hankkineet lennot Panamaan. Matkaa oli taitettavana n. 2300 km, joten ymmärrettävistä syistä vietimme suurimman osan viikosta erilaisten kulkupelien, lähinnä bussien, kyydissä. Pääasiallisena viihteenämme oli maisemien katselu ja hikoilu (olimmehan saapuneet päiväntasaajan tietämille tropiikkiin ja alas vuoristosta) sekä paikallisten murkinoiden maistelu bussikyytien välissä. Välillä kohdalle sattui kulinaristisia aarteita, kuten Popayanin verraton mörköburgeri, mutta kaikenlaisia ei-niin-herkullisiakin mahantäytteitä tuli maisteltua, esimerkkinä samaisessa kaupungissa aamiaiseksi tarjoiltu epäilyttävästi Afrikan ugalia muistuttava maissijauholeipomus.

Ecuadorilainen perinneherkku; kanaa/kalaa riisillä ja hernekeitolla (!)

Pohjois-Perusta muistuu mieleen kaksi asiaa. Maisemat olivat hämmästyttävän yhdennäköiset Chilen aavikkoisen rannikon kanssa ja toisekseen aluella puhutaan mitä omituisinta Espanjaa, josta oli vaikea ottaa tolkkua. Rajanylitys Ecuadoriin sujui ongelmitta, vaikkakin törmäsimme matkalla muutamaan rajaseutujen hämärämieheen. Mitään kovin syvällistä analyysiä Ecuadorista emme siellä vietetyn muutaman päivän perusteella pysty antamaan, mutta jonkinlainen ”paluu Afrikkaan”-fiilis siellä syntyi. Bussien taso laski roimasti Peruun nähden, ja muutenkin maa vaikutti köyhemmältä, ainakin bussin ikkunasta katsottuna.

Kaikenlaista jännääkin Ecuadorista varmasti löytyy, ja sanotaanhan maan olevan Etelä-Amerikka pienoiskoossa, siellä kun on niin rantaa, vuoristoa kuin viidakkoakin. Koska olimme jo nähneet Etelä-Amerikan suurkoossa (ja olimme tuli hännän alla) skippasimme nämä jännyydet ja vietimme ainoastaan pari päivää pääkaupunki Quitossa, joka oli ihan miellyttävä paikka. Vanha kaupunki oli monen muun latinokapitaalin tapaan täynnä upeita ikiaikaisia kirkkoja ja toreja ja uudesta kaupungista löytyi nykyaikaisempaa ravintola- ja majoitusmeininkiä joka makuun. Yritimme tehdä jonkinlaisia matkamuisto-ostoksia, mutta kun on monta kuukautta pärjännyt hankkimatta mitään ylimääräistä rinkantäytettä, niin emme lopulta osanneet ostaa yhtään mitään.

Quiton presidentinlinna ja mielenosoitusmeininkiä

Quiton vanhan kaupungin katukuvaa, taustalla goottilainen kirkko

Viihtyisä viheralue uuden kaupungin puolella

Ecuadorin ja Kolumbian välisen rajan ylitys oli ehkä matkamme leppoisin ja suoraviivaisin. Kymmenessä minuutissa rajalle saapumisesta olimme jo taksissa matkalla Ipialesin kaupunkiin, jossa vaihdoimme kulkupeliksi bussin ja saimme vuoristotiellä ajonäytteen yhdeltä reissun kaheleimmista kuskeista. Jos menoa jotenkin kuvailee, niin olo oli kuin olisi vuoristoradassa ja kummitusjunassa yhtä aikaa.. Ennen Caliin saapumista yövyimme Paston ja Popayanin kaupungeissa, joista ainoastaan jälkimmäiseen ehdimme paremmin tutustua. Ihan mukava entinen siirtomaakaupunki, jonka museot ja luostarit jäivät tällä kertaa kuitenkin meiltä käymättä – niitä kun on viime aikoina koluttu läpi jo ihan tarpeeksi. Sen sijaan keskityimme hostellin notkuvaan DVD-hyllyyn ja laiskottelun jaloon taitoon.

Kolumbian vuoristoa ja vuoristorataa

Popayanin valkoinen aukio

Popayanin kuuluisa (?) apostolisilta

Kolumbiaa olisi mielellään kierrellyt enemmänkin. Viehättävän tuntuinen maa. Väki on ystävällistä, elintaso edullinen ja luonto hyvin kaunis. Kahvikin on kunnollista! Meidän matkallamme ei maan varjopuolista (huumekauppa, sissisota, kidnappaukset ym.) ollut tietoakaan ja vaikuttaa siltä, että turistireittien osalta Kolumbia on nykyisin varsin turvallinen matkustuskohde (sanotaan, että turvallisempi kuin naapurimaat Ecuador ja Venezuela). 50-60-luvun taitteesta asti jatkunut sissisota on toki edelleen käynnissä, mutta hallituksen joukot ovat onnistuneet ajamaan pahikset ja taistelut syrjäisemmille seuduille, jonne matkaajilla ei edes pitäisi olla mitään asiaa.

Mutta nyt meitä odottaa Oi ihana Panama!