Lassen suuri jalkapalloseikkailu

Tässä sitä luvattua futistarinaa. Argentiinassa jalkapallo on tunnetusti elämää suurempi asia. Vauvasta vaariin jokainen sykkii jalkapallohuuman tahtiin ja sanotaan, että kokeaksesi Argentiinan sinun tulee kokea argentiinalainen jalkapallo-ottelu. Tätä missiota mekin lähdimme suorittamaan Buenos Airesissa. Kaupungin, maan ja ehkä koko mantereen maineikkaimman seurajoukkueen Boca Juniorsin päämaja ”La Bombonera (suklaarasia)” -stadion sijaitsee hieman pahamaineisellakin La Bocan alueella n. 4km päässä hostellistamme, ja koska Boca Juniorsilla oli kotipeli sopivasti tiedossa meidän aikana, oli selvää, että koetamme päästä Bocan peliin.

Kattavan google-taustaselvittelyn perusteella tuli nopeasti selväksi, että lippuja ei ole niin helppoa saada kuin vaikkapa Etelä-Euroopan seuraotteluihin. Bocan fanipohja on paljon suurempi (60000+) kuin mitä stadion vetää yleisöä (45000-50000), joten liput ovat kiven alla. Vielä viime kaudella lippuja laitettiin yleiseen jakeluun, mutta ilmeisesti sen vuoksi, ettei lippuja riittänyt enää kaikille fanclubin lippuja halaville jäsenille, lippujen yleinen myynti lopetettiin kokonaan ja lippuja sai vain fanclubin jäsenet. Bocan kaikkein intohimoisimmalla/häikäilemättömimmällä faniryhmittymällä ”barrabravasilla”~huligaaneilla on mafian kaltainen valta kaikkeen Boca Juniorsin liittyvään toimintaan lipunmyynnistä jopa pelaajasiirtoihin. Aihepiiriä avaava karu ja hyvä artikkeli löytyy täältä  asiasta kiinnostuneille. Aika ihme touhua.. Ja siis barrabravaseja saamme siis todennäköisesti kiittää siitä, ettei tavallisille ihmisille myydä lippuja lainkaan Bocan peleihin (ja monesta muustakin argentiinalaisen jalkapallokulttuurin nurjapuolista, kuten älyttömistä kannattajaryhmien välisistä murhista ym..), mutta toisaalta myös otteluiden loistavasta tunnelmasta..

Turisteille myydään peleihin monen hämärän välikäden kautta kulkevia lippuja, joiden hinta on noussut 600 pesoon eli yli 100 euroon, mikä on yleiseen hintatasoon ja siihen, että normaalin lipun hinta on n. 50 pesoa, nähden aivan naurettavan suuri. Koska vielä viime kaudellakin lippuja myytiin ottelupäivän aamuna klo 10 stadionin lippuluukulla tavan kansalle normihintaan, menimme sunnuntaina klo 10 katsomaan, josko kaikki kuulemamme onkin vain turistien huijausta. Mutta ei. Lippuluukku oli tyhjä, ja nopean tiedustelun perusteella lippuja ei ollut laillisesti kaupan missään. Stadionin ympäristössä pyöriessämme tuli nopeasti vastaan hämärän näköisiä hiihtäjiä (kielikuva), jotka tarjosivat melko aidon näköisiä lippuja hintaan 300 pesoa/istumapaikka, 150 pesoa/seisomapaikka. Tiedossamme oli, että väärennettyjä lippuja on paljon liikkeellä, mutta toisaalta olimme kuullet myös monta tarinaa onnistuneista kaupoista Bocan mustasta pörssistä. No, palasimme tyhjin käsin hostellille miettimään.

La Bombonera

Emme olleet valmiita maksamaa yhteensä 200 euroa ryöstöhintaisista turistilipuista, emmekä olleet valmiita riskeeraamaan yhteensä 100 euroa mahdollisiin feikkilippuihin kadulta, eikä Eevaa muutenkaan kiinnostanut tulla ryövätyksi / lahjoa paikallista mafiaa / päätyä villimpien kannattajien tallomaksi halvimmille paikoille (jos niillekään), joten minulle jäi ainoaksi vaihtoehdoksi mennä yksin koettamaan onneani mustasta pörssistä ennen peliä.

Peli alkoi 19.10 ja valmistauduin hostellilla lähtöön klo 17 haukkaamalla mozarellapizzaa ja pukeutumalla mahdollisimman vaatimattomasti (mikä ei ollut vaikeaa) sekä tyhjentämällä taskut kaikesta arvokkaasta ja mahdollisesti rikkoutuvasta tai ryöstetyksi tulevasta tavarasta. Mukana rahavyössä vain tarvittava määrä rahaa (hätävara lenkkarien pohjassa) ja kännykkä muutamaa fotoa varten (puhelin alkaa olla jo niin vanha ja takkuileva, että voisi joku voro sen jo vohkia..[toivottavasti vakuutusyhtiön tädit eivät lue]). Tavoitteenani oli siis päästä halvimmille seisomapaikoille, jolloin mahdollinen väärennetty lippu ja tyhjä arpa ei koituisi niin kalliiksi. Halvimmilla paikoilla on yleensä myös paras tunnelma, mutta toisaalta netistä lukemani perusteella melko suuri vaara tulla ryöstetyksi, liian tiivin tunnelman tai erilaisten pikkupommien murjomaksi, vastustajajoukkueen barrabravojen päällesylkemäksi/-virtsaamaksi ym.ym.

Bussia odotellessani vastustajajoukkue Newell´s Old Boysin fanibussit ajoivat ylpeästi jonossa hirvittävän torvisoiton ja huudon kera keskuskatua pitkin kohti stadionia tukkien samalla muun liikenteen. Ensi kosketus siihen mitä tuleman piti. Eevakin hostellilla ollessaan luuli jo peruutettujen karnivaalien sittenkin alkaneen. Oma paikallisbussikyytini oli rauhallisempi, ehkä vain puolella matkustajista oli yllään Bocan sinikeltaiset pelipaidat (Legendan mukaan Boca Juniors joutui aikanaan vaihtamaan pelipaitojensa värin hävittyään samanvärisille vastustajilleen, ja joukkue valitsi värin sen mukaan minkävärinen lippu seuraavalla satamaan saapuvalla laivalla oli. Seuraava laiva oli ruotsalainen...)

Stadionin ympäristö oli suljettu porteilla parin korttelin etäisyydeltä joka suuntaan. Porteilla tuli selväksi, ettei lippuja ole saatavilla mistään. Stadion ympäristössä ei tarvinnut kuitenkaan kauaa pyöriä, ennen kun ensimmäinen hieman huijarin näköinen nuori kolli tuli kyselemään josko tarvitsisin lippua. Pyysin saada katsoa millaisia lippuja miehellä oli myytävänä. Näytti aivan samalta kuin tiesin oikeankin lipun näyttävän google-tutkimuksen perusteella, joten tein kaupat, kun sain vielä hinnankin tiputettua 100 pesoon 150:stä. Pian minun jälkeeni näin toisen turistin näköisen miehen ostavan lipun samaiselta mieheltä ja menin jutulle ja sain seuraa sveitsiläisestä Michellistä, joka oli liikkeellä täysin samalla historialla.

Ostin ennen portille astumista vielä Bocan fanipaidan, jotta sulauduin paremmin joukkoon. Totuuden hetki koitti, ja portilla vartija totesi lipun heti ensi silmäykseltä väärennökseksi ja eväsi sisäänpääsyn. Porttien ulkopuolelle oli kerääntynyt kuuden hengen joukko, jolla oli täysin sama tilanne kuin meillä, ja liityimmekin heihin, koska heillä oli edistyksellisen näköiset keskustelut käynnissä sisäänpääsyä valvovan poliisipampun kanssa. Lopulta kyseinen poliisipamppu kyllästyi meihin ja päästi meidät vaivihkaa portin läpi ilman minkäänlaista rahanvaihtoa.

Hieman ehdimme jo tuuletella, mutta edessämme oli kuitenkin toinen portti, joka oli tarkemmin vartioitu ja jossa oli vieläpä magneettiset lipunlukijat niin kuin esim. metroasemilla. Lippumme eivät tietenkään kelvanneet, joten olimme takaisin lähtöpisteessä, tosin yhtä porttia lähempänä stadionia ja nyt siis aivan stadionin muurien ulkopuolella. Ottelun alkaessa yleisön kuohunta kuului valtavana möyrynä, ja ilmaan ammahti muutama ilotulitus ja muu pommi. Tunnelma vaikutti olevan kohdallaan – muurien toisella puolella. Kun ottelua oli pelattu noin 15 minuuttia, sveitsiläisellä jäbällä kävi älytön tuuri, kun eräs paikallinen fani tuli kysymään haluaisiko hän sisään, tällä kun sattuu olemaan yksi ylimääräinen lippu. Sveitsiläinen astui onnistuneesti stadionille sisään, ja sen koommin en häntä nähnyt. Ehkä hän ansaitsi sisäänpääsyn, kun maksoikin samasta feikkilipusta samalle huijarille 50 pesoa enemmän kuin minä.

Äänekkäät ilotulitteet ottelun alkaessa, stadionin ulkopuolelta kehnolla kännykkäkameralla kuvattuna

Ensimmäisen puoliajan lopuksi stadion räjähti hirveään huutoon, eikä ollut epäselvää, kumpi joukkue oli tehnyt maalin. Jatkoin muun jäljelle jääneen joukkion kanssa neuvotteluja porttivahtien kanssa. Kaksi egyptiläistä olivat pääneuvottelijoita, vaikkei espanja irronnut heiltä lainkaan. Elekielessä he sen sijaan olivat mestareita. Pikkuhiljaa kehitystä tuli, ja eräs vartijapamppu lupaili meille jo sisäänpääsyä toiselle puoliajalle. Vartijoiden vuorot kuitenkin yllättäen vaihtuivat, ja taas olimme lähtöpisteessä. Enää meitä sisäänpyrkijöitä oli vain kolme: egyptiläiset, joiden nimiä en osaa lausua, saati kirjoittaa, ja minä – muut olivat luovuttaneet. Lopulta saimme vartijoiden johtajan heltymään, ja hän lupasi, että pääsemme stadionille sisään ottelun lopulla ottamaan pari valokuvaa.

Lopulta kun peliä oli jäljellä n. 20 minuuttia, pääsimme kuin pääsimmekin sisään. Kun pelikenttä vihdoin avautui edessämme, ja yleisön korvia huumaava mylvintä ja laulu iski tajuntaamme, tajusimme, että kaikki se odottaminen ja kiemurtelu oli kannattut. Visiittimme ei tietenkään jäänyt pariin valokuvaan, vaan katsoimme pelin loppuun saakka. Kannatuslaulut raikasivat koko ajan ja jos tunnelma joskus on käsin kosketeltavissa niin nyt oli.

Huipennus tuli hieman ennen ottelun loppua kun joukkueen suurin tähti ja kapteeni Juan Roman Riquelme, jonka nimi minunkin fanipaitani selässä komeilee, latasi vapaapotkusta 2-0 niitin. Stadion oli revetä liitoksistaan, kun 45000 jalkapallohullua räjähti huutoon ja sitä seuraavaan lauluun. En ole milloinkaan kokenut samanlaista tunnelmaa missään urheilutapahtumassa. 

Riquelma pallon takana valmiina vapaapotkuun

Alla olevasta youtube-videosta pääsee vähän käsiksi tunnelmaan. Huippuhetket ovat kohdissa 0:45 ja 2:55. Peittoaa muuten videon selostaja intohimossa ainakin Bubi Walleniuksen...

Koko ilta sujui turvallisesti ilman minkäänlaisia vaaratilanteita, ja bussilla pääsin kätevästi lähes kotiovelle saakka fanilaulujen kaikuessa koko bussimatkan ajan voitosta hullaantuneiden fanien kurkusta. Harmillista, että peliin pääseminen oli tehty niin vaikeaksi ja että ottelun alkuosa jäi minulta näkemättä, mutta täytyy sanoa, että kannatti käydä. Oli ikimuistoinen seikkailu.